lauantai 31. elokuuta 2013

Tiivistelmää pohjustava tehtävä.

Lähdetiedot:
Otsikko: "Lue romaani, tajuat muita"
Kirjoittaja: Mikko Puttonen
Julkaisuaika ja -paikka: 22. tiede.fi / joulukuu 2012

Tekstin aihe:
Fiktiivisten romaanien tai novellien lukeminen edistää sosiaalisia taitoja. Romaaneja tai novelleja lukevat ihmiset samaistuessaan päähenkilöön, ajattelevat asioita eri kanteilta. Romaaneja lukevat ihmiset käyttävät laajasti kumpaakin aivopuoliskoa.

Tekstin tärkein asia: Fiktiiviset romaanit ja novellit saavat ihmiset ajattelemaan asioita monella tavalla ja he ovat sosiaalisempia kuin tietokirjoja lukevat ihmiset.

Tiivistelmän aiheet:
Romaanit ja novellit opettavat ihmisiä toimimaan muiden ihmisten kanssa- romaanit opettavat sosiaalisia taitoja.
Samaistuminen kirjan päähekilöön voi muuttaa lukijan mielipiteitä asioista ja muuttaa jonkin verran käyttäytymistä.
Stressi vähentyy ja pääsee vähäksi aikaa eroon todellisuuden stressaavista asioista. Puolentunnin luku sessio vähenti stressin tuntua, laski verenpainetta ja sykettä.
Kieli kirkastuu. Kirjoitettu kieli on paljon suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu kieli. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat eri teksteille.
Lukiessa ihminen ajattelee samalla kuin lukee eli hän vertaa lukemaansa omiin tietoihin, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan.
Paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskoja.

tiistai 27. elokuuta 2013

2. Essee, Gothic Style

Nykyajan moderni goottityyli yrittää ja haluaa kopioida victoriaanisen ajan pukeutumistyyliä ripauksella mustaa, maagista kaunista goottityyliä. Korsetit, hulppeat helmat ja koristeelliset asusteet ovat erittäin keskeisiä  nykyajan modernin gootin tyylissä.



Kauneus on katsojan silmässä ja kaikki eivät pidä samoista asioista, mutta mielestäni moderni goottityyli on ihailtavan kaunista. Kauniit, koristeelliset ja sivistyneen näköiset goottivaatteet ovat aivan liian hienoja. Viktoriaaniseen goottityyliin kuuluu kalpea iho, korsetteja, pitkiä ja merenneito tyylisiä hameita, mekkoja, hattuja ja vaikka mitä upeita austeita ja koruja. Pitsi ja musta ovat hyvinkin keskeisiä tässä tyylissä.
Tässä tyylissä kauneusihanteet ovat aivan toisenlaiset, kuin nykypäivänä. Nykyään halutaan olla liian laihoja, ruskettuneita ja mahdollisimman luonnollisia. Victoriaaninen goottityyli ihannoi kalpeutta, tummaa meikkiä, kaiken värisiä hiuksia, vartalon muodokkuutta ja huoliteltua ulkonäköä. Itse en pidä yhtään nykyajan muodista/ vaatetyylistä. Mielestäni aivan kauhean näköistä. Tietenkin jokainen saa pukeutua kuin haluaa, mutta itse pidän omaperäisestä tyylistä.
Modernin goottityylin vaattet ovat hyvinkin hintavia ja siksi en ole vielä voinut pukeutua tähän ihanaan tyyliin. Tämä taitaakin olla modernin goottityylin varjopuolia. Yleisestikin hyvin yksityiskohtaiset ja laadukkaista materiaaleista tehdyt vaatteet ovat hintavia. Tälläkin tyylillä on omat merkkivaatteensa, kuten muillakin nykyajan massa tyylillä.
Oman kokemukseni mukaan modernin goottityylin vaatteet ovat erittäin hyvälaatuisia. Joten minua ei haittaa maksaa tuotteesta hieman enemmän.


Modernin goottityylin omaavat naiset ovat mielestäni kauneuden ja naisellisuuden perikuvia. He uskaltavat olla naisellisia, muodokkaita ja olla omia itsejään. He ovat itsevarmoja ja näyttävät tyylillään mitä haluavat. Olen muutenkin sen sortin ihminen, että pidän siitä kun ihmiset ihmettelevät/ ihastelevat tyyliäni. En halua olla huomion keskipiste, mutta pidän silti pienimuotoisesta tyyliini kohdistuvasta huomiosta.
Haluan itsekin kuulua tähän naiselliseen ryhmään. Vaikka en pidä ihmisten lokeroimisesta, haluan silti olla modernin ajan gootti.

Yleesä ihmiset pitävät gootteja rumina ja jotenkin vartaloaan paljastelevina, mutta todellisuudessa paljasta ihoa ei victoriaanisessa goottityylissä näy. Ehkä tavallisen ihmisen näkökulmasta korsetit ja kalpea iho ei ole normaalia ja jollain tavalla kammottavaa. Toisaalta ymmärrän, mutta ketään ei pitäisi arvostella pelkästään ulkonäön perusteella.
Mielestäni victoriaaninen goottityyli ei voi naisellisemmaksi mennä, joten ihmettelen ihmisten vääriä käsityksiä.

Victoriaaninen goottityyli on siis ihailtavan kaunista ja tämän tyylin mukaisesti pukeutuvat naiset ovat täydellisiä naisia. Haluan kovasti olla yksi heistä. Jossain vaiheessa elämääni muutan tyylini pysyvästi moderniksi gootiksi. Olen aina ihaillut kauniita ihmisiä ja upeita vaatteita, mutta nyt olen löytänyt täydellisen tyylin. Musta on kaunista, pitsi on perinteistä ja suuresti haaveilu on kaiken a ja o. Täydellinen kauneusihanne juuri minulle.




maanantai 19. elokuuta 2013

1b, B tehtävä.

Valitsin sanoiksi: Lappeenranta, Villimiehenkatu, helmikuu, kanasalaatti, Alice Cooper ja kissa.
Teema: kuolema.

Oli kylmä ja pimeä helmikuun yö Lappeenrannassa. 22.2.2022 kello 22:20. Kaksi Pelicans fania olivat kävelemässä Villimiehenkatua itään. Aiemmin illalla oli ollut Saipa- Pelicans peli jäähallilla. Pelicans oli hävinnyt 4-1 Saipalle ja fanit olivat erittäin vihaisia. 
Fanit huomasivat mustien kissojen kävelevän parin metrin päässä heistä. Kissat kävelivät Sokos hotellia päin ja pysähtyivät Sokos hotellin eteen piirittäen rakennuksen. Taivas oli kirkas, mutta yhtäkkiä taivat muuttui entistä synkemmäksi ja punertavaksi. Fanit huomasivat muiden ruumiita kanasalaatin seassa ympäri katua. Fanit olivat paniikissa ja katuivat tuloaan Saipan alueelle. Kello oli nyt 22:22 ja Alice Cooperin Stoopid! biisi alkoi soimaan ja samassa he näkevät kyseisen herran mustan hahmon Sokos hotellin katolla. 
-Olette idiootteja, kun uskalsitte astua ulos tähän aikaan täällä!
Samassa fanit kuolivat, sillä 22.2.20.22 kello 22:22 on kuoleman aika!

1b, A tehtävä.

Tuolin selkämykselle hän oli heittänyt popliinatakin.

Mies nyki päätään puolelta toiselle ja hän näytti siltä, kun ei olisi ymmärtänyt lehdestä eikä ylipäätään maailman menosta. Emilin mielestä mies käyttäytyi kuin lintu, mikä oli Emilin mielestä hyvinkin huvittavaa. Emil ajatteli, että mies oli vain hassu. Mies jatkoi lehden "lukemista" väärinpäin ja Emil jatkoi keiton syömistä.

Kun Emil oli syönyt keiton, äiti ei ollut vielä tullut takaisin virastolta, joten Emil jäi tarkkailemaan kummallista lintu miestä.  Emil kiitti ruoasta ja huomasi, että hassu mies oli tekemässä lähtöä. Emil tiesi ettei hän saisi lähteä itsekseen pois kuppilasta, mutta häntä kiinnosti tämä hassu mies niin paljon, että hän ei voinut vastustaa kiusausta lähteä seuraamaan lintumiestä.

Miehellä oli pienen pään nykimisen lisäksi hyvinkin kummallinen kävely tyyli. Hän vaappui sivulta toiselle ja hän otti isoja askelia. Mies suuntasi lähimmän lammen luokse, jota Emil kutsuu Ankkalammeksi. Mies pysähtyi ankkalammen reunalle ja katseli ympärilleen. Emiliä rupesi naurattamaan ajatus siitä, että mies käveli kuin lintu ja oli ankkalammella. Tämän hihkaisun kuultuaan, mies havahtui ja kääntyi ympäri. Emil hieman säikähti, kun hassu mies huomasi hänet. Emil ajatteli, että nyt hän on pulassa. Mies lähesty emiliä, mutta Emil ei enää ollut peloissaan. Emil huomasi kuinka hajamielisen eksynyt mies oli.
- Missä täällä on lähin meri, mies kysyi.
Emil ihmetteli kysymystä, koska hän asui Keski- Suomessa.

torstai 15. elokuuta 2013


 Kurssin aloitus


Valitsin tämän kurssin, koska tarvitsen hieman apua tekstin tuottamisessa ja että pysyisin aiheessa. Kevään kirjoitukset eivät menneet ihan putkeen äidinkielen kohdalla, joten haluan apua ja harjoitusta, ennen kun syksyn kirjoitukset alkavat.

Tekstin tuottamisessa on hyötyä siinä mielessä, että luettuaan tekstin, ihmiset huomaavat miten hyvin tekstin tuottanut henkilö pystyy ajattelemaan laatikon ulkopuolelta ja monipuolisesti. On hyvä ajatella asioita monelta eri kantilta. Mitä enemmän tekstiä, sitä enemmän asiaa.

Mielestäni pystyn tuottamaan hyvin tekstiä, mutta ongelmani on etten mahda pysyä aiheessa. Siksi haluan harjoitusta ja apua tältä kurssilta. Minulla on myös vähän kielellisiä ongelmia tekstieni kanssa. Siihenkin haen apua.


Kirjoitan silloin tällöin vapaa-ajallani fiktiivisiä novelleja. Siihen se kunnollinen kirjoittaminen taitaakin jäädä. Olen ajatellut blogiin kirjoittamista, mutta tulin kuitenkin siihen päätökseen ettei se ole minun juttuni.


Pidän paljon mielipideteksteistä, koska minulla on paljon mielipiteitä eri asioista. Mielipideteksti on minulle hyvinkin mieluinen vaihtoehto. 

Tarvitsen kipeästi harjoitusta tekstitaitovastauksissa, joten niitä voi olla enemmänkin. Hyvä, että niitä on edes yksi.
Esseitäkin voisi olla muutama, sillä haluan harjoitusta asiassa pysymisessä.
Uutinen tai arvostelu /reportaasi olisi erittäin hyvää harjoitusta erilaisten tekstien tuottamiseen.