tiistai 24. syyskuuta 2013

Kurssipalaute

Kurssin alussa halusin oppia pysymään aiheessa, kun kirjoitan tekstiä. Halusin myös enemmän sisältöä teksteihin. Mielestäni onnistuin tässä ja jos vertaa kevään äidinkielen kirjoituksiin, onnistuin mielestäni paljon paremmin. Näin kurssin loputtua huomasin osaavani kirjoittaa tehtävään liittyvää tekstiä. Sanavarastoni on laajentunut, pystyn paremmin ajattelemaan laatikon ulkopuolelta.

Mielestäni onnistuin aika hyvin essee kirjoitelmissa. On paljon helpompaa kirjoittaa tekstiä kun saa lisätä omia mielipiteitä mukaan.
Tekstitaitovastauksissa minulla oli paljon vaikeuksia ja on vieläkin hieman, mutta ei niin kauheaa ongelmaa kuin kurssin alussa.

Minulle sopii parhaiten "kynä, paperi, kirjoita" tyylinen kurssin suorittaminen. Blogikurssit eivät ole minun suosiossa. Niissä on vain liikaa sähläystä. Kurssilla kirjoitettiin paljon, mikä edisti ongelmieni löytämisessä. Kun joka tunnilla kirjoitettiin jotain, vaikeudet alkoivat lievittymään. Pidin siitä, että joka tunnilla piti käyttää aivoja.

Minulla oli aika paljon tekstitaitovastauksia ja esseitä, koska kirjoitin äidinkielen tässä syksyllä. Mielestäni olisi ollut kurssin tuhlaamista, jos olisin tehnyt vain kaikkea muuta kuin juuri esseitä ja tekstitaitovastauksia. Tehtäviä oli sopivasti. Ei tullut paniikkia etteikö ehtisi kaikkia tehtäviä tehdä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti